Taiteilijoiden St Ives
St Ives’n tunnettuun kesälomakeitaaseen ja
taiteilijakaupunkiin saavuttiin iltapäivällä. Syyskuinen navakka tuuli pyyhki
rantakatua ja lennätti hiuksia bussista ulos astuttaessa. Silti Ms Tatin katse
nauliutui ihastuneena pitkän rannan turkoosinvärisiin aaltoihin. Niistä
nauttivat tässä säässä ainoastaan surffaajat märkäpuvuissaan.
Osa bussista purkautuvista ihmisistä lähti tutkimaan
pikkukaupungin nähtävyyksiä. Ms Tati oli kuitenkin odottanut kovasti pääsevänsä
käymään Tate St Ives’ssa ja suuntasi suoraan kohti mielenkiintoisen näköistä
museota.
Opas oli sanonut, että paikalla oli aikaisemmin ollut
kaasulaitos. Ms Tati seisoi rakennuksen edessä ja ihmetteli, oliko kaasulaitos
ollut noin kaunis. Sitten hän kohautti harteitaan ja nousi portaat ylös.
Välillä piti kuitenkin pysähtyä kurkistamaan miltä edessä avautuva ranta näytti
portailta katsoen.
Opas oli tosin myös matkan aikana kertonut tarinoita kuuluisasta suomalaisesta taiteiljasta Helene Schäferbeckistä, joka tunnetaan erityisesti maalauksestaan Kana heinäpaalien keskellä. Taiteilija Schäferbeck oli asunut St Ivesissä, kuten moni muukin taiteilija, 1800-luvun loppupuolella. Ms Tati ei ollut aivan varma kuinka suhtautua jaettuihin faktoihin, mutta päätti säilyttää avoimen mielensä ja antaa sivistää itseään.
Opas oli tosin myös matkan aikana kertonut tarinoita kuuluisasta suomalaisesta taiteiljasta Helene Schäferbeckistä, joka tunnetaan erityisesti maalauksestaan Kana heinäpaalien keskellä. Taiteilija Schäferbeck oli asunut St Ivesissä, kuten moni muukin taiteilija, 1800-luvun loppupuolella. Ms Tati ei ollut aivan varma kuinka suhtautua jaettuihin faktoihin, mutta päätti säilyttää avoimen mielensä ja antaa sivistää itseään.
Museon aulassa odotti Miami Beach -assosiaatio
palmuvalotaulun muodossa. Ja lipunmyyjä, joka kertoi, että museo olisi enää
vain tunnin auki.”No sitten tästä tulee pikainen kierros”, Ms Tati päätti.
”Onhan tämä kuitenkin aika pieni museo.”
Hän käveli läpi näyttelyhuoneiden noukkien häpeilemättömästi
rusinoita pullasta ja ohittaen kaiken, mikä ei välittömällä ensisilmäyksellä
puhutellut.
Koska St Ives on ollut taiteilijoiden suosima kaupunki jo
pitkään, museo esitteli St Ivesiin tavalla tai toisella liittyvää taidetta eri
vuosisadoilta ja -kymmeniltä.
Ms Tati huomasi nauttivansa eniten 60-luvun
abstraktista ja värikylläisestä ilmaisusta juuri tässä ympäristössä, jossa
taulujen ripustus salli niiden hengittää vapaasti valoisassa ja avarassa, mutta
kuitenkin melko intiimissä tilassa. Hän seurasi taideteosten vuoropuhelua
rakennuksen kanssa ja päätyi yhä uudelleen ikkunoiden äärelle, katselemaan
ulos.
Hän päätti käyttää loppuosan ajastaan museon ylimmän
kerroksen kahvilassa, josta arveli olevan mukavan näköalan. Kuinka ollakaan,
kahvila oli jo suljettu, vaikka museon aukioloaikaa oli vielä jäljellä
parikymmentä minuuttia. Ovi kuitenkin avautui jonkun tullessa kahvilasta ulos,
ja Ms. Tati luikahti sisälle.
Hän sai tiskin takana kassaa laskevalta tytöltä tuiman
katseen ja vastasi siihen rauhoittavalla kädenliikkeellä, joka sanoi: katselen
vain hetken aikaa. Pöydissä istui vielä asiakkaita. Heidän takanaan avautui
ikkunasta kaupunkinäkymä, joka oli kaunis kuin maalaus. Ms Tati huomasi
sisäänkäynnin kattoterassille ja puikahti sinnekin katselemaan. Tuulessa paikka
ei ollut houkutellut ketään, vaikka näkymä Atlantin aalloille oli komea. Ms
Tatikin kuitenkin pujahti melko pian takaisin sisälle, kun tuuli tunkeutui
hänen kesävaatteidensa läpi.
Heti päästyään takaisin sisälle hän huomasi, että häntä seurattiin.
Naakka lennähti ikkunan taakse ja jäi seisomaan sinne tiiviisti Ms Tatia
katsellen. Se näytti museovahtimestarilta, jolla oli jotakin huomautettavaa. Ms
Tati päätti olla kuin ei olisi mitään havainnutkaan.
Seuraavana päivänä Ms Tati kuljeskeli vanhan keskustan
pieniä kujia putiikkeja katsellen. Kapeilla kujilla huomasi, että turisteja oli
liikkeellä vielä syksylläkin aika paljon. Hän katseli näyteikkunoita ja taloja,
jotka olivat pikkuruisia ja sympaattisia kuin niissä olisi asunut lasten kuvakirjojen
hahmoja. Puikahti sisään johonkin vastustamattoman kiinnostavaan paikkaan.
Hänellä oli kuitenkin tähtäimessään toinen kaupungin taidekohde.
Barbara Hepworthin veistosmuseo ja -puutarha löytyivät
ylämäkeen nousevalta poikkikujalta, jota Ms Tatille osoitti mies, joka jostakin
syystä arvasi hänen etsivän juuri tuota paikkaa katukyltityksiä
katsellessaan.
Museo oli pieni kuin taidegalleria, johon pistäydytään
ostoskadulta. Museon takaa alkoi kuitenkin puutarha, jossa oli Ms Tatin mielestä
jo vähän liikaakin veistoksia. Käyntiä puutarhaan talon puolelta vartioi
museo-opas ja leveällä ikkunalaudalla sikeästi nukkuva kissa. Kissan korvat
eivät liikahtaneetkaan ympärillä käydyistä keskusteluista.
Ms Tati kysyi kissan nimeä.
- Ei aavistustakaan.
Päivystävä rouva kohotti katseensa papereistaan.
- Se tulee tänne joka päivä nukkumaan. Kukaan ei
tiedä kenen se on, tai mitään muutakaan siitä.
”Ei niitä ihan rauhallisimpia paikkoja päiväunille”, Ms Tati
ajatteli. ”Joko hän pitää taideilmapiiristä tai hänen kotonaan on aika
levotonta. Tai mistä sen tietää, saattaahan kotona olla liian rauhallistakin.”
Puutarha ja veistokset ovat aina hyvä yhdistelmä. Sellaiseen
paikkaan päästessään on vähän kuin olisi päätynyt Tove Janssonin Kuinkas sitten
kävikään -kuvakirjan sivuille. Aukkoja, joiden takaa odottaa avautuvan
yllätyksiä, löytyy sieltä täältä. Veistoksen metalliseen pintaan on liimautunut
kuivunut lehti tai kukan terälehti. Värit ja muodot peilaavat itseään.
Puutarhasta löytyi myös ateljee, pieni vaja, josta oli tehty makuuhuone
(”Täällä olisi ihanaa herätä kesäaamuna”, ajatteli Ms Tati.) ja kasvihuone. ”Kissa haluaisi nukkua tuolla vajan sängyssä”, Ms Tati
arveli mielessään.
Hänelle jäi vielä hyvin aikaa lounaalle rantaravintolassa.
Vaikka sää oli viileä ja satoikin hiukan, hän ei selviytynyt sisään ilman
jonotusta. Terassilla infrapunalamput lämmittivät. Kasvisruoka oli erinomaista
ja hän otti sen kaveriksi paikallisen oluen. Jälkiruuan valinnassa oli
ongelmia. Ottaako maitotuotteistaan kuulun Cornwallin kuulua jäätelöä, joka
olisi tarjottu sherryn kanssa, vaiko suklaakakkua, jonka pinnalla oli
merisuolakiteitä ja seurana Cornwallin clotted cream’ia?
Tätä pohtiessaan saattoi katsella rannan surffareita ja
heidän värikkäitä lautojaan laineilla. Hypnoottista katseltavaa, Ms Tati
huomasi. Erityisesti viimaiselle rannalle pelkissä sortseissa ilmaantunut vanha
herrasmies, jonka varvastelua meren kylmiin aaltoihin Ms Tati seurasi
myötätunnolla.
Hän kuvitteli kuulevansa miehen perienglantilaiset ajatukset:
”Ei ole ennenkään syyskuussa ollut liian kylmää sortseissa.”
Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentoi, kysy, kerro omista kokemuksistasi ja ajatuksistasi!