Taiteilijoiden St Ives



St Ives’n tunnettuun kesälomakeitaaseen ja taiteilijakaupunkiin saavuttiin iltapäivällä. Syyskuinen navakka tuuli pyyhki rantakatua ja lennätti hiuksia bussista ulos astuttaessa. Silti Ms Tatin katse nauliutui ihastuneena pitkän rannan turkoosinvärisiin aaltoihin. Niistä nauttivat tässä säässä ainoastaan surffaajat märkäpuvuissaan.

Osa bussista purkautuvista ihmisistä lähti tutkimaan pikkukaupungin nähtävyyksiä. Ms Tati oli kuitenkin odottanut kovasti pääsevänsä käymään Tate St Ives’ssa ja suuntasi suoraan kohti mielenkiintoisen näköistä museota.

Opas oli sanonut, että paikalla oli aikaisemmin ollut kaasulaitos. Ms Tati seisoi rakennuksen edessä ja ihmetteli, oliko kaasulaitos ollut noin kaunis. Sitten hän kohautti harteitaan ja nousi portaat ylös. Välillä piti kuitenkin pysähtyä kurkistamaan miltä edessä avautuva ranta näytti portailta katsoen.

Opas oli tosin myös matkan aikana kertonut tarinoita kuuluisasta suomalaisesta taiteiljasta Helene Schäferbeckistä, joka tunnetaan erityisesti maalauksestaan Kana heinäpaalien keskellä. Taiteilija Schäferbeck oli asunut St Ivesissä, kuten moni muukin taiteilija, 1800-luvun loppupuolella. Ms Tati ei ollut aivan varma kuinka suhtautua jaettuihin faktoihin, mutta päätti säilyttää avoimen mielensä ja antaa sivistää itseään.

Museon aulassa odotti Miami Beach -assosiaatio palmuvalotaulun muodossa. Ja lipunmyyjä, joka kertoi, että museo olisi enää vain tunnin auki.”No sitten tästä tulee pikainen kierros”, Ms Tati päätti. ”Onhan tämä kuitenkin aika pieni museo.”

Hän käveli läpi näyttelyhuoneiden noukkien häpeilemättömästi rusinoita pullasta ja ohittaen kaiken, mikä ei välittömällä ensisilmäyksellä puhutellut.
Koska St Ives on ollut taiteilijoiden suosima kaupunki jo pitkään, museo esitteli St Ivesiin tavalla tai toisella liittyvää taidetta eri vuosisadoilta ja -kymmeniltä. 

Ms Tati huomasi nauttivansa eniten 60-luvun abstraktista ja värikylläisestä ilmaisusta juuri tässä ympäristössä, jossa taulujen ripustus salli niiden hengittää vapaasti valoisassa ja avarassa, mutta kuitenkin melko intiimissä tilassa. Hän seurasi taideteosten vuoropuhelua rakennuksen kanssa ja päätyi yhä uudelleen ikkunoiden äärelle, katselemaan ulos.

Hän päätti käyttää loppuosan ajastaan museon ylimmän kerroksen kahvilassa, josta arveli olevan mukavan näköalan. Kuinka ollakaan, kahvila oli jo suljettu, vaikka museon aukioloaikaa oli vielä jäljellä parikymmentä minuuttia. Ovi kuitenkin avautui jonkun tullessa kahvilasta ulos, ja Ms. Tati luikahti sisälle.

Hän sai tiskin takana kassaa laskevalta tytöltä tuiman katseen ja vastasi siihen rauhoittavalla kädenliikkeellä, joka sanoi: katselen vain hetken aikaa. Pöydissä istui vielä asiakkaita. Heidän takanaan avautui ikkunasta kaupunkinäkymä, joka oli kaunis kuin maalaus. Ms Tati huomasi sisäänkäynnin kattoterassille ja puikahti sinnekin katselemaan. Tuulessa paikka ei ollut houkutellut ketään, vaikka näkymä Atlantin aalloille oli komea. Ms Tatikin kuitenkin pujahti melko pian takaisin sisälle, kun tuuli tunkeutui hänen kesävaatteidensa läpi.

Heti päästyään takaisin sisälle hän huomasi, että häntä seurattiin. Naakka lennähti ikkunan taakse ja jäi seisomaan sinne tiiviisti Ms Tatia katsellen. Se näytti museovahtimestarilta, jolla oli jotakin huomautettavaa. Ms Tati päätti olla kuin ei olisi mitään havainnutkaan.

Seuraavana päivänä Ms Tati kuljeskeli vanhan keskustan pieniä kujia putiikkeja katsellen. Kapeilla kujilla huomasi, että turisteja oli liikkeellä vielä syksylläkin aika paljon. Hän katseli näyteikkunoita ja taloja, jotka olivat pikkuruisia ja sympaattisia kuin niissä olisi asunut lasten kuvakirjojen hahmoja. Puikahti sisään johonkin vastustamattoman kiinnostavaan paikkaan. Hänellä oli kuitenkin tähtäimessään toinen kaupungin taidekohde.

Barbara Hepworthin veistosmuseo ja -puutarha löytyivät ylämäkeen nousevalta poikkikujalta, jota Ms Tatille osoitti mies, joka jostakin syystä arvasi hänen etsivän juuri tuota paikkaa katukyltityksiä katsellessaan.

Museo oli pieni kuin taidegalleria, johon pistäydytään ostoskadulta. Museon takaa alkoi kuitenkin puutarha, jossa oli Ms Tatin mielestä jo vähän liikaakin veistoksia. Käyntiä puutarhaan talon puolelta vartioi museo-opas ja leveällä ikkunalaudalla sikeästi nukkuva kissa. Kissan korvat eivät liikahtaneetkaan ympärillä käydyistä keskusteluista.

Ms Tati kysyi kissan nimeä. 

Ei aavistustakaan.

Päivystävä rouva kohotti katseensa papereistaan. 

Se tulee tänne joka päivä nukkumaan. Kukaan ei tiedä kenen se on, tai mitään muutakaan siitä.

”Ei niitä ihan rauhallisimpia paikkoja päiväunille”, Ms Tati ajatteli. ”Joko hän pitää taideilmapiiristä tai hänen kotonaan on aika levotonta. Tai mistä sen tietää, saattaahan kotona olla liian rauhallistakin.”

Puutarha ja veistokset ovat aina hyvä yhdistelmä. Sellaiseen paikkaan päästessään on vähän kuin olisi päätynyt Tove Janssonin Kuinkas sitten kävikään -kuvakirjan sivuille. Aukkoja, joiden takaa odottaa avautuvan yllätyksiä, löytyy sieltä täältä. Veistoksen metalliseen pintaan on liimautunut kuivunut lehti tai kukan terälehti. Värit ja muodot peilaavat itseään. 

Puutarhasta löytyi myös ateljee, pieni vaja, josta oli tehty makuuhuone (”Täällä olisi ihanaa herätä kesäaamuna”, ajatteli Ms Tati.) ja kasvihuone. ”Kissa haluaisi nukkua tuolla vajan sängyssä”, Ms Tati arveli mielessään.

Hänelle jäi vielä hyvin aikaa lounaalle rantaravintolassa. Vaikka sää oli viileä ja satoikin hiukan, hän ei selviytynyt sisään ilman jonotusta. Terassilla infrapunalamput lämmittivät. Kasvisruoka oli erinomaista ja hän otti sen kaveriksi paikallisen oluen. Jälkiruuan valinnassa oli ongelmia. Ottaako maitotuotteistaan kuulun Cornwallin kuulua jäätelöä, joka olisi tarjottu sherryn kanssa, vaiko suklaakakkua, jonka pinnalla oli merisuolakiteitä ja seurana Cornwallin clotted cream’ia?

Tätä pohtiessaan saattoi katsella rannan surffareita ja heidän värikkäitä lautojaan laineilla. Hypnoottista katseltavaa, Ms Tati huomasi. Erityisesti viimaiselle rannalle pelkissä sortseissa ilmaantunut vanha herrasmies, jonka varvastelua meren kylmiin aaltoihin Ms Tati seurasi myötätunnolla.

Hän kuvitteli kuulevansa miehen perienglantilaiset ajatukset: ”Ei ole ennenkään syyskuussa ollut liian kylmää sortseissa.”

























Kommentit