Boutemontin linnan puutarhassa

Heidän kävellessään alas vanhaa lehtipuukujaa Normandian Calvadoksen seudun vehreissä maisemissa heitä vastaan tuli auto, joka hiljensi ja pysähtyi. Sisällä istui vanhempi pariskunta. Kuljettaja avasi ikkunan ja vaihtoi muutaman sanan säästä. Sade oli alkanut juuri yöllä, sitä ennen oli ollut pitkä hellekausi. Kuinka kasvit nyt nauttisivatkaan saadessaan kosteutta! Lopuksi autossa olevat totesivat, että matkalaisia jo odotettaisiin linnassa, toivottivat mukavaa päivää, sulkivat ikkunan ja jatkoivat matkaansa. 

Myöhemmin he kuulivat, että autossa ollut ystävällinen pariskunta oli keskiaikaisen Boutemontin linnan omistajat.

He huomasivat olevansa etuajassa. Linnan puutarhurin oli luvattu esittelevän heille puutarhaa. Heidän kuljeskeltuaan ja odoteltuaan jonkin aikaa puutarhuri ilmaantui tervehtimään heitä. Unenpöpperöisenä, tukka pystyssä ja kengännauhat auki. 

He saivat nähdä linnan pihan, jonne mentiin laskusiltaa pitkin. Ulkoapäin kivinen linna oli sisäpihan puolelta puulaudoitteinen. Linnanportin yläpuolelle aurinkokellonakin toimivaan päätykolmioon oli kirjattu varhaisen omistajapariskunnan syntymäajat ja tähtimerkit. Puutarhuri ei, ehkä ymmärrettävästi, ollut järin innokas selittämään kryptisiä merkintöjä. Hän muistutti olevansa puutarhuri.

He saivat nähdä myös linnan salaperäisen ja hämärän kirjaston, jonka katonrajaan oli kirjoitettu Apollinairen säe ja ikkunoista näkyi ympäröivä puutarha.

Puutarhan geometrisesti muotoillut osat tekivät heihin vaikutuksen veistosmaisuudellaan. He kuulivat, että linnassa oli kaksi puutarhuria, joilla oli työläimmissä tehtävissä apulaisia ajoittain. Puutarhurit kuitenkin leikkasivat itse puutarhan puut ja pensaat. Puutarhurin sanojen vakuudeksi moottorisaha lauloi lähistöllä väsymättä.

Puutarhassa oli kuitenkin muunkinlaisia osia kuin ankaran symmetrisiä. Oli myös keittiöpuutarhaa, italialaista puutarhaa, perhospuutarhaa, tonttukokoista mökkiä. Punainen puutarha oli perustettu vasta kaksi vuotta sitten. Siellä kaikki kasvit kilpailivat punaisen eri sävyissä ja tummuusasteissa sekä lehdin että kukkasin.

Perhospuutarhassa Ms Tatia riemastutti: rentun ruusu horsma oli kerrankin päässyt ansaitsemaansa asemaan yhtenä puutarhan komeista kasveista.

Linnalla oli oma siideripanimo ja tislaamo, jossa siideristä jalostettiin paikallista herkkua calvadosta. Omenatarhoja olikin matkalla puutarhaan näkynyt teiden varsilla. He seisoivat hetken aikaa tihkusateessa mäellä linnan takana katsellen linnaa ja sen panimorakennusta ja antoivat mielikuvituksensa lentää satojen vuosien takaiseen linnanväen siiderinjuontiin ja siihen kuinka herrasväki nautti calvados-lasillisensa lämmöstä vaikkapa tällaisina sateisina kesäpäivinä, syysilloista puhumattakaan.

Linnan puutarhassa oli myös oma pieni kappeli, jonka portaita he kiipesivät kurkistaakseen sisälle miellyttävään hämäryyteen ja enkelten vartioimaan rauhaan.

Kun he alkoivat vastentahtoisesti ja viivytellen tehdä lähtöä puutarhasta Ms Tati tunnusti itselleen ja muille, että hänen olisi tehnyt mieli piiloutua jonnekin, jotta kukaan ei löytäsi häntä, ja jäädä tähän puutarhaan, jossa saattoi aistia menneiden vuosisatojen läsnäolon sekoittuneena nykypäivän hyvään huolenpitoon ja kauneusaistiin. 

Ehkä linnan kirjasto kaipaisi kirjastonhoitajaa?