Ms Tati matkustaa

Honfleur in pienen kaupungin kaunista pienvenesatamaa lähestyessään Ms Tati tunsi nenässään hunajapaahdettujen manteleiden tuoksun. Sitä oli helppo seurata, mutta hiukan vaikeampi ohittaa. Minähän en oikeastaan pidä hunajasta, se on ihan liian makeaa, hän sanoi itselleen kävellessään mantelikojun höyryävien keitosten ja lämpöä hohkavien mantelikasojen ohi.  Hän pysähtyi katselemaan sataman erivärisiä taloja värikkäine aurinkomarkiiseineen.  Karuselli pyöri melkein tyhjänä. Pont de Normandie n silta piirtyi lähes aineettomana veden yllä, toisessa päässään Le Havre . Ms Tati suuntasi kohti Sainte Catharine n puukirkkoa, jonka piti olla ihan sataman kulmilla.  Ilmestyessään näkyviin kirkko vaikutti koristeelliselta, vaikkei se sitä tarkemmin katsoen ollutkaan. Seiniin käytetty hiukan suomalaista paanurakentamista muistuttava tekniikka sai aluksi aikaan vaikutelman kuin pinta olisi koristeltu. Sisältä kirkon katto näytti ihan puuveneen pohjalta. Ehkä se sitä olikin.

Heidän kävellessään alas vanhaa lehtipuukujaa Normandian Calvadoksen seudun vehreissä maisemissa heitä vastaan tuli auto, joka hiljensi ja pysähtyi. Sisällä istui vanhempi pariskunta. Kuljettaja avasi ikkunan ja vaihtoi muutaman sanan säästä. Sade oli alkanut juuri yöllä, sitä ennen oli ollut pitkä hellekausi. Kuinka kasvit nyt nauttisivatkaan saadessaan kosteutta! Lopuksi autossa olevat totesivat, että matkalaisia jo odotettaisiin linnassa, toivottivat mukavaa päivää, sulkivat ikkunan ja jatkoivat matkaansa.  Myöhemmin he kuulivat, että autossa ollut ystävällinen pariskunta oli keskiaikaisen Boutemont in linnan omistajat. He huomasivat olevansa etuajassa. Linnan puutarhurin oli luvattu esittelevän heille puutarhaa. Heidän kuljeskeltuaan ja odoteltuaan jonkin aikaa puutarhuri ilmaantui tervehtimään heitä. Unenpöpperöisenä, tukka pystyssä ja kengännauhat auki.  He saivat nähdä linnan pihan, jonne mentiin laskusiltaa pitkin. Ulkoapäin kivinen linna oli sisäpihan p

Vaikka Ms Tati mielellään haluaakin nähdä vähän muolimoo, eivät risteilymatkat ole oikein koskaan kuuluneet hänen toiveisiinsa. Liittyisikö asia siihen, että Ruotsiin matkustamistakin on aina kutsuttu risteilyksi. Ruotsinlaivoille meno taas on ollut Ms Tatille enempikin pakollista aikoinaan opiskeluaikoina, jolloin Ruotsiin mentiin töihin, siellä raadettiin ja siinä sivussa nautittiin Tukholmassa elämisestä ja palattiin takaisin palkka pankkitilillä.  Kun Ms Tati siis näki infon  puutarha matkasta, joka olisi myös risteily useampaan maahan, hän hiukan hämmästyi kiinnostuksensa välitöntä heräämistä. Mutta eihän siinä tietysti mitään kovin ihmeellistä ollut, sillä eihän kukaan voi vastustaa hienoja puutarhoja. Hän laski, että risteilyohjelmaan kuului kaikkiaan kuusi puutarhakäyntiä mitä ilmeisimmin upeissa puutarhoissa. Mikä oli aika hyvin, sillä matkan kesto oli kahdeksan päivää, ja yksi päivistä kului Atlantin ylitykseen. Matka lähtisi liikkeelle Englannista ja suuntautuisi en

Tulo Cornwall in rannikon edustalla oleville Scillyn saarille oli hiukan kuin olisi laskeutunut tv-sarjan Sydämen asialla  kulisseihin. Tuntui, että aika kiiruhti siellä hiukan muuta maailmaa hitaammin. Sitä paitsi St Mary's -saarella oli luultavasti sympaattisimman näköinen poliisiasema, mitä Ms Tati oli koskaan nähnyt. He olivat uponneet kiireettömään, menneiden aikojen tunnelmaan jo yöllä keskelle saariryhmää saapuessaan. Risteilyalus Magellania ympäröi aamulla erityinen sininen valo, kuin idyllin kajastus. Ehkä se heijastui laivan ympärillä näkyvän saarimaiseman tyyneydestä. Scillyn saaren pieni matkatoimisto oli tehnyt invaasion laivaan jo aamuvarhain. Ystävälliset paikalliset kantoivat laivaan kasapäin esitteitä saarestaan, jotta matkustajat voisivat lueskella niitä jo odotellessaan pääsyään saaristolaisten pieniin, matkustajia laivasta noutaviin tender-veneisiin. Ensimmäinen yritys saada laivan laskusilta kiinnitetyksi pieneen noutoveneeseen kesti puolitoista tu