Lissabonin mäkiä ja näköaloja

Ms Tatin viisi päivää Lissabonin marraskuussa kului kuin siivillä. Säät olivat vaihtelevia, satoi melko paljon, mutta sade saattoi yhtäkkiä vaihtua lämpimään auringonpaisteeseen, joka pakotti vähentämään vaatetusta ja kaivamaan aurinkolasit esiin laukusta.

Ms Tati kehitti itselleen päivärutiinin, joka alkoi aamukahvilla lähellä hänen hotelliaan olevassa pienessä, melko vaatimattomassa kahvilassa. Hän piti tuosta kahvilasta sen rauhallisuuden vuoksi ja hänestä oli mukava katsella paikan omistajan järjestelmällistä työskentelyä. 

Erityisesti häntä ihastutti vanhan miehen tapa laittaa kahvikuppien lautaset lusikoineen ja sokeripusseineen jo valmiiksi, niin että kun asiakas pyysi kahvia, mies vain otti kupin, valutti siihen tummaa, vahvaa kahvia ja asetti sitten kupin yhdelle lautasista ja ojensi sen asiakkaalle. Hänellä oli koko tiskillinen valmiita lautasia jo valmiina, vaikkei kahvilassa välttämättä ollut yhtään asiakasta Ms Tatin saapuessa. 

Tämä mies ei halunnut antaa asiakkaidensa odottaa turhaan, Ms Tati ajatteli ensimmäisenä aamunaan, ja päätti suosia tätä kahvilaa, vaikkei hänellä ollut mitään yhteistä kieltä kahvilanpitäjän kanssa. Silti he tervehtivät toisiaan ilahtuneella hymyllä aina Ms Tatin saapuessa.

Kahvilasta hänen päivänsä jatkui joko niin, että hän nousi raitiovaunuun, mikä onkin kenties mainioin tapa liikkua Lissabonin katujen jyrkissä nousuissa ja laskuissa, tai lähti kävellen keskustaan. Sekä ratikalla ajellessaan että kävellessään hän ihasteli kaupungin pieniä, kauniita puoteja ja niiden näyteikkunoita, kahvilakioskeja, terasseja, talojen parvekkeita ja ikkunoiden pitsiverhoja. 

Ihmisten touhujakin oli mielenkiintoista katsella. Miten erikoisilta ja joskus merkillisiltäkin ihmisten tavalliset arkitoimet kotikaupungissaan saattavat vieraasta vaikuttaa!

Vanhat miehet istuvat puiston keskellä olevan kioskikirjaston ympärillä olevilla puutarhatuoleilla ja lukevat päivän lehtiä. Pienten putiikkien omistajat vaihtavat kuulumisia toisen kaupan ovella. Kissat saavat makupaloja kahvilan pöydistä. Katusoittajien instrumentit ja kansallisuudet vaihtelevat. Kapealla kadulla keskustassa seisoo muuttoauto ja ratikka odottaa, että tavarat saadaan pakattua ennen kuin auto siirtyy.

Ms Tati kävi muutamissa museoissa, puistoissa sekä monilla näköalatasanteilla. Missään kaupungissa hän ei ollut aiemmin nähnyt niin paljon näköalapaikkoja, eikä portaita.

Eniten Lissabon tuntui muistuttavan hänen tuntemistaan kaupungeista San Franciscoa, ainakin jyrkältä maastoltaan ja myös Golden Gate Bridgen kanssa lähes identtiseltä vaikuttavan riippusiltansa, Ponte de 25 Abrilin, vuoksi. Molemmat kaupungit on rakennettu seitsemälle kukkulalle ja molempien kukkuloita ylös ja alas ajelevat kellojaan kilkuttelevat raitiovaunut.

Vaikka Ms Tati sai pyyhkiä hikeä otsaltaan mäkiä ja portaita kiipeillessään, hän nautti näköaloista ja viivytteli milloin minkäkin näköalapaikan maisemien äärellä. Erityisesti häntä ihastutti havainto, että pieniä tai vähän suurempiakin terassiravintoloita oli runsaasti, ja hän saattoi aina jalkojensa väsyttyä istahtaa jonnekin ja pyytää yhtä ehdottomista suosikkijuomistaan, vinho verdeä - ja joka paikassa hän sai kylmän lasillisen tuota vähän helmeilevää, vihertävän raikasta nuorta viiniä, joka on suomalaisissa ravintoloissa lähestulkoon tuntematonta. Tuntui ihmeelliseltä huomata tulleensa lempijuomansa kotimaahan.

Hän kuljeskeli paljon päämäärätiedottomasti, katseli ja imi itseensä kaupungin tunnelmaa. Erityisesti hän mieltyi kaupungin vanhimpaan osaan Alfamaan, joka on historiallinen arabikaupunginosa, peräisin ajalta, jolloin arabit valloittivat Iberian niemimaan, eli 700-luvulta. Tiheän rakennustapansa vuoksi kaupunginosa koki vain vähäisiä vaurioita 1700-luvulla tapahtuneessa suuressa maanjäristyksessä, jossa Lissabon muutoin kärsi suurista tuhoista, Ms Tati luki matkaoppaastaan. Alfama on ollut kalastajien ja köyhien kaupunginosa vuosisatoja. Nykyisin se tunnetaan monista fado-baareistaan.

Ms Tatia kaupunginosan rosoisuus miellytti. Pienet kuppilat, joiden puukalusteet näyttivät siltä kuin olisivat kulkeneet perintönä sukupolvelta toiselle, halkeilleet kaakelit talojen seinissä, kadun yllä roikkuvat pyykit ja parvekkeilta rönsyävät kasvit. Tunnelma oli rauhallinen ja rento, eikä Ms Tatin ollut ollenkaan vaikea kuvitella kaupunginosan kapeille kujille kulkemaan sen muinaisia, voittoisia arabiasukkaita.

Hänet kuitenkin pysäytti mies Malawista ja halusi myydä koruja. Jotain pientä oli melkein pakko ostaa, jotta pääsi jälleen jatkamaan matkaansa.

Hänen ensimmäinen ihan suunniteltu käyntikohteensa oli vanha, 1600-luvulla rakennettu Azuraran palatsiin tehty Koristetaiteen museo, jonne hän ajoi raitiovaunulla pitkin Alfaman reunaa, mistä olikin komeat näköalat alas kaupunkiin. Itse palatsi kukkulallaan vaikutti melko vaatimattomalta ulkoapäin. Ms Tati ennätti katsella sitä, samoin kuin sen ympäristöä ja sen edessä olevalta aukiolta aukeavaa näköalaa rauhassa, sillä hän huomasi saapuneensa paikalle tuntia ennen museon aukeamista.

Museossa oli hieno, inhimillisen vastaanottokyvyn mittakaavaan sopiva kokoelma kauniita huonekaluja, posliinia, taide-esineitä ja -tekstiilejä. Se, että talo oli ollut asuinpalatsi teki siitä tietysti mielenkiintoisemman kuin mikä tahansa pelkkä museorakennus olisi. 

Ensimmäisenä sisääntuloaulassa tulijaa olivat vastassa sadunomaisen upeat vaunut, jotka lienevät olleet palatsissa asuneen perheen käytössä, näin Ms Tati ainakin halusi uskoa. Hänen olisi tehnyt mieli kiivetä istumaan vaunuihin, mutta hän tyytyi kuvittelemaan itsensä niihin, vilkaistuaan aulan nurkassa olevaa valvontakameraa. Hän löysi museosta myös kotoisan pienen ravintolan, jonka terassilla söi lounaaksi lautasellisen aurinkoisen väristä kurpitsakeittoa.

Palatsilla on ollut vuosien varrella useita omistajia, mutta 1940-luvulla sen osti taidekäsityökeräilijä, joka vähitellen muutti sen museoksi ja lopulta lahjoitti sen yksityiselle säätiölle, joka edelleen toimii koristetaiteen ja perinteisten käsityötaitojen puolesta.

Hyvänä parina vanhalle käsityötaiteen museolle oli Museu do Design e da Moda, eli Design- ja muotimuseo MUDE, joka sijaitsee komealla alakaupunkiin johtavalla Rua Augusta -ostoskadulla ja kuuluu epäilemättä Lissabonin ylpeydenaiheisiin hienolla kokoelmallaan ja esillepanollaan vanhassa, rouheaksi riisutussa pankkirakennuksessa. 

Ms Tati vietti museossa paljon aikaa katsellen modernin muotoilun ikonisia huonekaluja ja muita designesineitä sekä tunnetuimpien muotisuunnittelijoiden luomuksia. Portugalilaisen lentoyhtiö TAPin historiaan, lentämiseen ja lentoemäntien vaatetukseen liittyvä näyttely kiinnosti häntä jostakin syystä eniten. Oli mielenkiintoisempaa katsella rajattuun teemaan liittyviä esineitä kuin vain ylipäätään esineitä, ja massaturismin alkuvuosikymmenet olivat Ms Tatin mielestä kiinnostavaa aikaa.  

MUDEsta saattoi jatkaa Rua Augustaa alaspäin, pompöösin riemukaaren ali alakaupungin kauppa-aukiolle ja ranta-alueelle, josta oli mahdollista ihailla Ponte de 25 Abril -siltaa ja joen toisella puolella kohoavaa Rio de Janeiron mieleen tuovaa Kristus-patsasta. Paikka oli katusoittajien suosiossa.

Ms Tati katseli kauppa-aukiolla olevaa valtavaa kuningas José I:n patsasta. Hän ei erityisemmin piitannut sankaripatsaista. Hänen mieleensä jäi patsaasta vain jalustaan kuvattu keskenkasvuinen elefantti, jota lienee käytetty sotanorsuna, mitä Ms Tati paheksui suuresti. 

Museosta alkanut mukava päivä uhkasi lätsähtää ärsyyntyneisiin ajatuksiin ja siihen, että Ms Tatin jalkoja särki. Hän tuli kuitenkin ajatelleeksi, että lasillinen viileää vinho verdeä saattaisi olla omiaan virkistämään mieltä ja ruumista tällä kohtaa. Toiveikkaana hän lähti etsimään sopivan lähellä sijaitsevaa terassia.