Portugalin Rivieralla syyssateissa

Ms Tati ja hänen paikallinen oppaansa Jorge jatkoivat matkaansa Sintran puutarhoista Cascais'n rannikolle, jota kutsutaan myös Portugalin Rivieraksi. Vettä satoi ja Ms Tati tunsi itsensä uitetuksi ja nälkäiseksi kissanpojaksi. 

Jorge kysyi, malttaisiko hän odottaa päästäkseen nauttimaan todella kauniista ravintolan sijainnista ja näköalasta, vai haluaisiko kenties syödä lounaansa aikaisemmin jossakin lähistöllä. Ms Tati arveli, että tänään saattoi olla hänen onnenpäivänsä ja päätyi kannattamaan hyvää näköalaa. 

He ajoivat merenrannan suuntaisesti ja Ms Tati pääsi ihastelemaan valtamerta ja sen syksyisiä tyrskyjä. Hänen katseensa liimautuikin ihastuksesta mykkänä mereen ja sen liikkeisiin.

- Vasemmalla puolella on yksi Portugalin vanhimmista viinitiloista. Siellä viljellään... 

- Haluatko, että kerron mitä ohitamme, vai haluatko mieluummin syventyä nauttimaan meren katselusta?

Jorge keskeytti heti alkuun esitelmänsä, jonka saattoi sen ensimmäisistä äänenpainoista aavistella olevan pitkä, ja esitti kysymyksen Ms Tatille. Tämän niska ei suostunut kääntymään eivätkä silmät irrottautumaan meren puolesta. Ei siltikään, vaikka hän kuuli pienen pahastuksen Jorgen äänessä. Mies oli viinientusiasti ja järjesti myös päivämatkoja viinitiloille.

- Kyllä minua kiinnostaa! Ms Tati kiirehti sanomaan. 

- Kerro silti, vaikka katselenkin merta.

Jorge naurahti hämmentyneenä.

- Katsos, Ms Tati sanoi. - Meillä Suomessa ei voi nähdä tällaista aavaa merta ja lumoudun joka kerta, kun näen tällaisen. Meillä on vain pieni meri, joka on sitä paitsi melkein täynnä saaria.

Jorge ei osannut kuvitella, miltä sellainen meri näyttäisi, mutta hän vaikutti silti tuntevan jonkinlaista sympatiaa noin vakavasta merenpuutteesta kärsivää Ms Tatia kohtaan. Hän kertoi vähän yleisesti Portugalista viinimaana ja kysyi, haluaisiko Ms Tati ehkä käyttää vielä yhden päivän lomastaan viinitilalla käymiseen. Ms Tati arveli, ettei ennättäisi pitkästyä Lissaboniin viikossa niin paljoa, että kaipaisi lisäohjelmaa kaupungin ulkopuolelta.

Kun he saapuivat Jorgen suosittelemaan lounasravintolaan, Ms Tati näki heti, ettei hänen tarvinnut katua ravintolapäätöstään. Ravintola sijaitsi törmällä meren rannalla, ja sen koko merenpuolinen sivu oli pelkkää lasiseinää. Ennen ravintolaan menoa he pistäytyivät hiekkarannalla, jotta Ms Tati sai katsella ja haistella merta hetken sateessa. Hän saattoi kyllä kuvitella, kuinka kutsuvalta paikka näyttäisi kesähelteellä, mutta oli silti varma, ettei se voisi silloinkaan olla kauniimpi kuin nyt, pehmeissä syksyn sumuverhoissaan ja harmaassa väriskaalassaan. Hän oli iloinen, että oli tullut juuri tähän vuodenaikaan.

Ravintolassa oli hiljaista, mutta huomaavainen Jorge oli varannut Ms Tatille hyvän ikkunapaikan, jonne jätti tämän nauttimaan ateriaansa. Itse hän katosi jälleen taka-alalle. Tarjoilija lennätti pöytään herkullisen näköistä lämmintä leipää, oliiveja ja juustoja. Hän toi myös ruokalistan, jolla ei ollut ainuttakaan kasvisruokalajia. Tämä ei sinänsä ihmetyttänyt Ms Tatia, koska paikka näyttikin olevan kalaravintola.

Keittiö teki kuitenkin pyynnöstä erinomaisen kasvisruuan, eikä Ms Tati pannut lainkaan pahakseen pientä odottamista hyvän, kevyen valkoviinin ja alkupalojensa parissa meren kuohuja katsellen.

Kun oli aika jatkaa, Ms Tati oli jo äärimmäisen tyytyväinen päiväänsä sellaisena kuin se oli siihen saakka ollut, ja hän myös kertoi sen Jorgelle. 

He suuntasivat kohti Euroopan mantereen läntisintä pistettä, Gabo da Rocaa, joka sijaitsee Sintran ja Estorilin kaupunkien välimaastossa. Vielä myöhäiskeskiajalla ihmiset pitivät tätä paikkaa maailman laitana, Ms Tati kuuli. Jylhien kallioiden, kovan tuulen, kivien ja joidenkin sinnikkäiden pensastoina kasvavien kasvien lisäksi siellä oli majakka, matkamuistomyymälä ja maamerkki, joka kertoi sijainnin olevan Euroopan läntisin.

Jyrkänteet olivat komeita ja maisemassa oli paljon pohjoisen karun luonnon kasvattiin vetoavia piirteitä. Ja meri tietenkin. Täällä se näytti hurjalta. Tapansa mukaan Ms Tati ei osannut olla kiinnostumatta kasveista ja hän kävi pikaisesti tutkimassa, millaisia kasvintupsuja tiiviisiin kasvustoihin sisältyi. Niissä kasvoi jotain piikikästä, keltakukkaista, ja ehkä myös jotain ruohosipulin tapaista sekä lisäksi aloemainen, myöskin keltakukkainen kasvi, joka näytti pitävän pintansa erityisen hyvin tuossa karussa tuulessa.

Lisää karua mystiikkaa oli luvassa, kun he jälleen Sintran vuoriston ja meren väliin jäävää Cascais'n merenrantaa mukailevalle tielle palattuaan pysähtyivät katsomaan Paholaisen suuna tai Boca do Infernona tunnettua kivimuodostelmaa rannassa. Aallot mereltä löivät kalliossa olevan aukon läpi taukoamatta. Vesi pärskähti valkeana kuohuna aukkoon ja siitä läpi jatkaen matkaansa uoman pohjan karkeassa kivikossa yhä kuohuen.

Cascais'n rantaa ajaessaan ja Estoriliin saapuessaan he näkivät monenmoisia palatseja, rantahotelleja ja -klubeja, rantabulevardin palmuineen ja lukemattomia veneitä. Lisäksi Jorge osoitti Ms Tatille kuuluisan kasinon, jossa herra nimeltä Ian Fleming joskus vietti lomaansa ja alkoi hahmotella henkilöhahmoa, joka toimi salaisena agenttina brittihovin nimissä; ja kumma kyllä, hänkin viihtyi kasinoissa.

Estorilista he kääntyivät jälleen kohti Lissabonia.

- Miten mukava päivä! Ms Tati huudahti, kun he olivat jälleen hänen hotellinsa edessä.

- Mikä tärkeintä, näit merenkin, nauroi Jorge.