Lontoon kirjamessuilla
Sataa ropisi aitobrittiläiseen tyyliin, kun Ms Tati nousi
taksista Olympia-konferenssikeskuksen sisäänkäynnillä.
Hän ei ollut muistanut
tulostaa lippuaan, joten hän joutui odottelemaan saadakseen lippunsa ulos
koneesta ja päästäkseen sen kanssa ovimiesten ohi. Noustuaan portaat keskushalliin hän näki korkean kaarikaton alla messuosastoja silmänkantamattomiin. Osastot jatkuivat vielä toiseen kerrokseenkin.
Hän oli lukenut netistä, että rakennus oli alun perin
1800-luvulla rakennettu maatalousnäyttelyjen pitopaikaksi. Hän pysähtyi
hetkeksi kuvittelemaan, miltä paikka näyttäisi, jos äärimmäisen huolellisesti
rakennettujen, tyylikkäiden kirjaosastojen sijaan siellä mylvisi
palkintosonneja, määkisi lampaita ja maatalouseläinten keskellä astelisi
pitkin askelin maatilanomistajia
pehtooreineen.
Nyt osastoilla liikkui pukuherroja sekä trendikkäästi taiteellisiin värisommitelmiin pukeutuneita naisia. Afrikkalaisiin,
intialaisiin, arabialaisiin ja moniin muihin maantieteellisestä alkuperästä
kertoviin pukuihin sonnustautuneita kävijöitä näkyi myös.
Päästäkseen eroon päällystakistaan ja sateenvarjostaan Ms
Tatin täytyi jonottaa portaissa alas vaatenaulakolle. Takkien vastaanottaminen
näytti olevan äärimmäisen tarkkaa puuhaa. Nainen, jonka etusormi oli paketissa,
keskittyi täydellisesti takkikuittien ja kolikoiden huolelliseen laskemiseen ja asetteluun
tiskille, sulkien ihailtavalla päättäväisyydellä mielensä
portaissa kärsimättömästi odottavilta messuille pyrkijöiltä.
Ms Tatin ajatukset alkoivat vähän harhailla.
- Onkohan joku puraissut häntä sormesta?
Hän huomasi ajattelevansa.
Ms Tati yritti nopeuttaa toimitusta omalta osaltaan
sujauttamalla kaulaliinansa valmiiksi takin hihaan.
- Taskuun.
Naisen ääni oli monotoninen kuin hedelmävaa’an, mutta
vähemmän ystävällinen.
Ms Tati sulloi käskystä paksua villakaulaliinaansa taskuun
sen verran kuin sitä mahtui. Toiseen taskuun tuli märkä sateenvarjo.
Huolellisella operaatiolla numerokuitti kiinnitettiin takin sisävuoreen
hakaneulalla Ms Tatin seisoessa vieressä tarkkana ja kunnioittavana. Lopulta
Ms Tati oli vapaa lähtemään messuseikkailuunsa.
Jos joku olisi sanonut hänelle, että messuilla ovat läsnä
kaikki maailman kustantamot, hän tuskin olisi ollut kovinkaan halukas käyttämään
aikaa väitteen kumoamiseen. Paikalla oli tuttuja ja tuntemattomia kustantamoja
ympäri maailman. Tutut suuret tieteelliset ja kaunokirjallisuuden kustantamot,
lastenkirjallisuuden kustantamot, matkakustantamot, lifestyle-kustantamot ja monien
Ms Tatille eksoottisten kielialueiden kustantamot tulivat limittäin ja
lomittain vastaan hänen kuljeskellessaan alueella.
Pohjoismaiden osastolla suomalaista kulttuurielämää edusti Siltala, jonka
hyllyssä paraatipaikkaa piti hallussaan Kimi Räikkösen elämäkerta.
Indonesia oli tämän vuoden messujen suurteema, ja se näkyi messuaulan päätyjulisteessa,
joka hehkutti Indonesian olevan 17.000:n mielikuvitussaaren maa.
Ms Tati
kiipesi Indonesian osastolla olevaan torniin ja lueskeli sen seiniltä lainauksia
indonesialaisten kirjailijoiden teoksista. Siinä puuhassa hänelle juolahti mieleen, että
sitaattimessuthan voisivat olla hyvä idea. Sitaattimessuilla saisi nauttia
sitaateista kaikissa mahdollisissa muodoissa: seinäkirjoituksina,
onnenkekseinä, brodeeraustyynyinä, hääkarkkeina ilman häitä tai miksei
häineenkin, huoneentauluina, muistolauseina, kielto- ja käskytauluina… Voisihan olla olemassa myös sitaattibaari! Sitaattimessut olisivat onnen omiaan niille, joiden
kärsivällisyys ei oikein riittäisi kokonaisen kirjan lukemiseen.
Suomalaisena häntä puhutteli indonesialaisista ajatuksista
erityisesti Norman Erikson Pasaribun miete:
”With this person,
I know that Silence will bud,
bloom, and turn brown
until it finally falls like leaves.”
Hän saattoi kuvitella tämän näin kuvatun henkilön kasvot
edessään. Ne olivat ruskeat kuin myöhäissyksyn koivunlehti, rauhalliset ja kiireettömät ja uurteiset.
Jatkaessaan matkaansa tornista hän mietti, mahtaisiko
ennättää nähdä ja omaksua puoltakaan prosenttia tarjolla olevasta messusisällöstä.
Toiseen kerrokseen noustuaan hän huomasi senkin jatkuvan sivusuunnassa
silmänkantamattomiin. Häntä houkutti pysytellä toisen kerroksen komean
rautakaiteen läheisyydessä, jotta pystyisi paremmin hahmottamaan tilaa eikä
eksyisi loputtomiin messulokeroihin.
Jossakin piti messuohjelman mukaan olla kaiken aikaa myös luentoja, mutta hän ei
vain pystynyt selvittämään, missä.
Vihdoin hän osui myös kahvilaan ja tajusi iltapäiväteeajan
koittaneen. Suussa sulava suklaabrownie palkitsi jonottamisen ja odottamisen.
Leivonnainen piti ymmärtää ottaa kassajonon vierestä tarjottimelta paperipussiin
(Ms Tati poimi viimeisen pussin). Tyytyväisenä itseensä Ms Tati sulloutui pöytään
juomaansa läikytellen ja pussiaan rapistellen.
Pois lähtiessä jono naulakolle takkia hakemaan oli satoja metrejä
pitkä. Kun vihdoin tuli Ms Tatin vuoro, hänen lompakostaan esiin kaivamansa
numerokuitti tuotti tulokseksi ihan toisen henkilön päällystakin. Ihan kuin
hänen poissa ollessaan joku olisi käynyt muuttamassa pelin säännöt ja
vaatesäilytys olisikin muuttunut arpajaisiksi.
Kaiken takkien sisäänjätön yhteydessä harjoitetun kuittien
huolellisen asettelun jälkeen Ms Tati tunsi olonsa
kiusaantuneeksi joutuessaan huomauttamaan, että takki ei ollut hänen.
Tiukkailmeinen
nainen loi häneen missä-kohtaa-olet-ollut-tottelematon -katseen ja sanoi,
että siinä tapauksessa hän saisi kyllä itse etsiä takkinsa, hän ei voinut asialle
mitään, koska kuittien pitäisi ilman muuta täsmätä.
Ms Tati meni tottelevaisesti vaatehyllyjen väliin, vaelteli takkimetsässä hetken ja löysi sitten
omansa. Hän ei voinut olla tuntematta pientä kiitollisuuden tunnetta
päästessään lopulta ulos. Siitäkin huolimatta, että hänen villakangastakkinsa oli imenyt
itseensä sateenvarjon kosteuden ja hän poistui ulkoilmaan toinen kylki märkänä.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentoi, kysy, kerro omista kokemuksistasi ja ajatuksistasi!