Lontoon kirjamessuilla



Sataa ropisi aitobrittiläiseen tyyliin, kun Ms Tati nousi taksista Olympia-konferenssikeskuksen sisäänkäynnillä. 

Hän ei ollut muistanut tulostaa lippuaan, joten hän joutui odottelemaan saadakseen lippunsa ulos koneesta ja päästäkseen sen kanssa ovimiesten ohi. Noustuaan portaat keskushalliin hän näki korkean kaarikaton alla messuosastoja silmänkantamattomiin. Osastot jatkuivat vielä toiseen kerrokseenkin. 

Hän oli lukenut netistä, että rakennus oli alun perin 1800-luvulla rakennettu maatalousnäyttelyjen pitopaikaksi. Hän pysähtyi hetkeksi kuvittelemaan, miltä paikka näyttäisi, jos äärimmäisen huolellisesti rakennettujen, tyylikkäiden kirjaosastojen sijaan siellä mylvisi palkintosonneja, määkisi lampaita ja maatalouseläinten keskellä astelisi pitkin askelin maatilanomistajia pehtooreineen.

Nyt osastoilla liikkui pukuherroja sekä trendikkäästi taiteellisiin värisommitelmiin pukeutuneita naisia. Afrikkalaisiin, intialaisiin, arabialaisiin ja moniin muihin maantieteellisestä alkuperästä kertoviin pukuihin sonnustautuneita kävijöitä näkyi myös.

Päästäkseen eroon päällystakistaan ja sateenvarjostaan Ms Tatin täytyi jonottaa portaissa alas vaatenaulakolle. Takkien vastaanottaminen näytti olevan äärimmäisen tarkkaa puuhaa. Nainen, jonka etusormi oli paketissa, keskittyi täydellisesti takkikuittien ja kolikoiden huolelliseen laskemiseen ja asetteluun tiskille, sulkien ihailtavalla päättäväisyydellä mielensä portaissa kärsimättömästi odottavilta messuille pyrkijöiltä.

Ms Tatin ajatukset alkoivat vähän harhailla. 

- Onkohan joku puraissut häntä sormesta?

Hän huomasi ajattelevansa.

Ms Tati yritti nopeuttaa toimitusta omalta osaltaan sujauttamalla kaulaliinansa valmiiksi takin hihaan.

- Taskuun.

Naisen ääni oli monotoninen kuin hedelmävaa’an, mutta vähemmän ystävällinen.

Ms Tati sulloi käskystä paksua villakaulaliinaansa taskuun sen verran kuin sitä mahtui. Toiseen taskuun tuli märkä sateenvarjo. Huolellisella operaatiolla numerokuitti kiinnitettiin takin sisävuoreen hakaneulalla Ms Tatin seisoessa vieressä tarkkana ja kunnioittavana. Lopulta Ms Tati oli vapaa lähtemään messuseikkailuunsa.

Jos joku olisi sanonut hänelle, että messuilla ovat läsnä kaikki maailman kustantamot, hän tuskin olisi ollut kovinkaan halukas käyttämään aikaa väitteen kumoamiseen. Paikalla oli tuttuja ja tuntemattomia kustantamoja ympäri maailman. Tutut suuret tieteelliset ja kaunokirjallisuuden kustantamot, lastenkirjallisuuden kustantamot, matkakustantamot, lifestyle-kustantamot ja monien Ms Tatille eksoottisten kielialueiden kustantamot tulivat limittäin ja lomittain vastaan hänen kuljeskellessaan alueella.

Pohjoismaiden osastolla suomalaista kulttuurielämää edusti Siltala, jonka hyllyssä paraatipaikkaa piti hallussaan Kimi Räikkösen elämäkerta.

Indonesia oli tämän vuoden messujen suurteema, ja se näkyi messuaulan päätyjulisteessa, joka hehkutti Indonesian olevan 17.000:n mielikuvitussaaren maa. 

Ms Tati kiipesi Indonesian osastolla olevaan torniin ja lueskeli sen seiniltä lainauksia indonesialaisten kirjailijoiden teoksista. Siinä puuhassa hänelle juolahti mieleen, että sitaattimessuthan voisivat olla hyvä idea. Sitaattimessuilla saisi nauttia sitaateista kaikissa mahdollisissa muodoissa: seinäkirjoituksina, onnenkekseinä, brodeeraustyynyinä, hääkarkkeina ilman häitä tai miksei häineenkin, huoneentauluina, muistolauseina, kielto- ja käskytauluina… Voisihan olla olemassa myös sitaattibaari! Sitaattimessut olisivat onnen omiaan niille, joiden kärsivällisyys ei oikein riittäisi kokonaisen kirjan lukemiseen.

Suomalaisena häntä puhutteli indonesialaisista ajatuksista erityisesti Norman Erikson Pasaribun miete:

”With this person,
I know that Silence will bud,
bloom, and turn brown
until it finally falls like leaves.”

Hän saattoi kuvitella tämän näin kuvatun henkilön kasvot edessään. Ne olivat ruskeat kuin myöhäissyksyn koivunlehti, rauhalliset ja kiireettömät ja uurteiset.

Jatkaessaan matkaansa tornista hän mietti, mahtaisiko ennättää nähdä ja omaksua puoltakaan prosenttia tarjolla olevasta messusisällöstä. Toiseen kerrokseen noustuaan hän huomasi senkin jatkuvan sivusuunnassa silmänkantamattomiin. Häntä houkutti pysytellä toisen kerroksen komean rautakaiteen läheisyydessä, jotta pystyisi paremmin hahmottamaan tilaa eikä eksyisi loputtomiin messulokeroihin.

Jossakin piti messuohjelman mukaan olla kaiken aikaa myös luentoja, mutta hän ei vain pystynyt selvittämään, missä.

Vihdoin hän osui myös kahvilaan ja tajusi iltapäiväteeajan koittaneen. Suussa sulava suklaabrownie palkitsi jonottamisen ja odottamisen. Leivonnainen piti ymmärtää ottaa kassajonon vierestä tarjottimelta paperipussiin (Ms Tati poimi viimeisen pussin). Tyytyväisenä itseensä Ms Tati sulloutui pöytään juomaansa läikytellen ja pussiaan rapistellen.

Pois lähtiessä jono naulakolle takkia hakemaan oli satoja metrejä pitkä. Kun vihdoin tuli Ms Tatin vuoro, hänen lompakostaan esiin kaivamansa numerokuitti tuotti tulokseksi ihan toisen henkilön päällystakin. Ihan kuin hänen poissa ollessaan joku olisi käynyt muuttamassa pelin säännöt ja vaatesäilytys olisikin muuttunut arpajaisiksi.

Kaiken takkien sisäänjätön yhteydessä harjoitetun kuittien huolellisen asettelun jälkeen Ms Tati tunsi olonsa kiusaantuneeksi joutuessaan huomauttamaan, että takki ei ollut hänen. 

Tiukkailmeinen nainen loi häneen missä-kohtaa-olet-ollut-tottelematon -katseen ja sanoi, että siinä tapauksessa hän saisi kyllä itse etsiä takkinsa, hän ei voinut asialle mitään, koska kuittien pitäisi ilman muuta täsmätä.

Ms Tati meni tottelevaisesti vaatehyllyjen väliin, vaelteli takkimetsässä hetken ja löysi sitten omansa. Hän ei voinut olla tuntematta pientä kiitollisuuden tunnetta päästessään lopulta ulos. Siitäkin huolimatta, että hänen villakangastakkinsa oli imenyt itseensä sateenvarjon kosteuden ja hän poistui ulkoilmaan toinen kylki märkänä.


















Kommentit