Tekstit

Fossiilina fossiilien joukossa

Kuva
Käytyään Biddulph Grange ssa Ms Tati olisi mieluusti nauttinut kupillisen teetä Mr Bateman in ja hänen vaimonsa seurassa, sillä Bateman vaikutti hänestä kovin kiinnostavalta persoonalta. Ikävä kyllä Mr Bateman kuoli jo 1897. Sitä ennen hän asui ostamallaan maatilalla perheensä kanssa ja muutti sen Biddulph Grangen uskomattomaksi puutarhaksi, johon keräsi kasveja ympäri maailmaa usean kymmenen vuoden ajan.  Tämä ei riittänyt luonnontieteistä kiinnostuneelle Batemanille. Hän halusi myös vakuuttaa aikalaisensa siitä, että silloiset luonnontieteen uudet löydökset lajien kehittymisestä eivät olleet ristiriidassa kristillisen luomiskertomuksen kanssa. Niinpä hän keräsi maailmalta myös upean kokoelman kasvi- ja eläinfossiileita. Fossiileja varten hän rakennutti puutarhaansa rakennuksen, jonka pitkää käytävää kävellessään kävijät saattoivat hänen ideansa mukaan astella luomisen päivästä toiseen. Fossiilit on ryhmitelty ryhmiiin seitsemän, tai siis oikeastaan kuuden, luomisen pä

Faaraon hautakammiossa Staffordshiressa

Kuva
Copyright Tiina Paju Biddulph Grange -puutarha Staffordshire ssa tuntui Ms Tatista heti alkuunsakin leikkisimmältä puutarhalta, missä hän on koskaan käynyt. Myös salaperäisimmältä. Hän ja hänen ryhmänsä kuulivat, että puutarhasta löytyy mm italialainen, kiinalainen ja egyptiläinen puutarha, sen lisäksi, että siellä on arboretum, kirsikkapuutarha ja dahlia-, ruusu-, yrtti-, ja rodopuutarhat. Muun muassa. Kun Ms Tati seisoi linnamaisen rakennuksen edessä ja katseli alapuolellaan näkyvää puutarhaa, ei hän olisi voinut kuvitella, että kaikki nuo puutarhan puolet piileksivät jossakin hänen edessään. Hän näki vain puita ja pensaita ja kukkaruukkuja.  Mutta puutarhalla oli hänelle varattuna omat yllätykset.  Ne alkoivat siitä, miten puutarhassa kävellessä aina ihan uusi alue putkahti esiin säntillisesti ja geometrisesti leikatun pensasaidan takaa. Uusi väri, uusi teema, uudet kasvit. Ei mitään vihjeitä havaittavissa siitä mikä kulman takana odotti. Sadetta vihmoi kevyesti, mul

Sadan vihreän sävyn puutarhassa

Kuva
Dublinin läheltä löytyy hyvin piiloutunut yksityispuutarha Corke Lodge .  Omistaja oli heitä vastassa talonsa edessä.  Ms Tati ei mitenkään olisi osannut kadulta käsin päätellä, että talon takaa löytyisi suuri puutarha. He pujahtivat aidan vierestä puiden siimeksessä olevalle polulle ja putkahtivat sitä pitkin varsin pian aukealle nurmikkoalueelle, jonka yhdellä reunalla maisemaan kasvanut talo näkyi. He kuulivat kyllä, ettei se ihan niin mennyt, että talo olisi kasvanut ainakaan juuri tähän maisemaan, koska talo oli ollut olemassa jo 1800-luvun alkupuolelta ja puutarha kokenut parisataavuotisen historiansa aikana paljon muutoksia. Alkuperäinen puutarha oli monien omistajanvaihdosten johdosta jäänyt hoidotta ja päässyt rapistumaan.  Talon asukkaat olivat vaihtuneet tiuhaan tahtiin. Glamourin häivähdys ilmaantui alkuaan metsästysmajaksi rakennetun talon ylle, kun he kuulivat, että tunnetuin talossa asunut henkilö oli Katharine Hepburn , joka oli majoittunut taloon ollessaan alu

Honfleurissa Madeleine-leivoksen muistojen äärellä

Kuva
Honfleur in pienen kaupungin kaunista pienvenesatamaa lähestyessään Ms Tati tunsi nenässään hunajapaahdettujen manteleiden tuoksun. Sitä oli helppo seurata, mutta hiukan vaikeampi ohittaa. Minähän en oikeastaan pidä hunajasta, se on ihan liian makeaa, hän sanoi itselleen kävellessään mantelikojun höyryävien keitosten ja lämpöä hohkavien mantelikasojen ohi.  Hän pysähtyi katselemaan sataman erivärisiä taloja värikkäine aurinkomarkiiseineen.  Karuselli pyöri melkein tyhjänä. Pont de Normandie n silta piirtyi lähes aineettomana veden yllä, toisessa päässään Le Havre . Ms Tati suuntasi kohti Sainte Catharine n puukirkkoa, jonka piti olla ihan sataman kulmilla.  Ilmestyessään näkyviin kirkko vaikutti koristeelliselta, vaikkei se sitä tarkemmin katsoen ollutkaan. Seiniin käytetty hiukan suomalaista paanurakentamista muistuttava tekniikka sai aluksi aikaan vaikutelman kuin pinta olisi koristeltu. Sisältä kirkon katto näytti ihan puuveneen pohjalta. Ehkä se sitä olikin.