Scillyn saarilla

Tulo Cornwallin rannikon edustalla oleville Scillyn saarille oli hiukan kuin olisi laskeutunut tv-sarjan Sydämen asialla kulisseihin. Tuntui, että aika kiiruhti siellä hiukan muuta maailmaa hitaammin.

Sitä paitsi St Mary's -saarella oli luultavasti sympaattisimman näköinen poliisiasema, mitä Ms Tati oli koskaan nähnyt.

He olivat uponneet kiireettömään, menneiden aikojen tunnelmaan jo yöllä keskelle saariryhmää saapuessaan. Risteilyalus Magellania ympäröi aamulla erityinen sininen valo, kuin idyllin kajastus. Ehkä se heijastui laivan ympärillä näkyvän saarimaiseman tyyneydestä.

Scillyn saaren pieni matkatoimisto oli tehnyt invaasion laivaan jo aamuvarhain. Ystävälliset paikalliset kantoivat laivaan kasapäin esitteitä saarestaan, jotta matkustajat voisivat lueskella niitä jo odotellessaan pääsyään saaristolaisten pieniin, matkustajia laivasta noutaviin tender-veneisiin.

Ensimmäinen yritys saada laivan laskusilta kiinnitetyksi pieneen noutoveneeseen kesti puolitoista tuntia, ja lopulta vene poistui laivan vieresta tyhjin toimin. Operaatiota katselevat matkustajat huokaisivat. Tästä taitaisi tulla pitkä odotus.

Toinen yritys uudella veneellä kuitenkin onnistui helpommin, ja pian matkustajien kuljetukset St Mary's -saaren pieneen satamaan olivat täydessä käynnissä. Pienet noutoveneet olivat kuin kärpäsiä lehmän ympärillä suuren laivan kylkeen pyrkiessään.

Satamasta olisi ollut tarjolla veneretkiä lähisaariin. Linturetkeä, puutarharetkeä ja ihan muuten vain retkeä. Mutta he olivat nyt tulleet vieraillakseen St Mary'sissä.

Saarella oli melko suuret korkeuserot, he huomasivat kun kääntyivät kiipeämään ensimmäistä nupukivikatua ylöspäin. Ilmasto oli leuto, mitä erilaisimmat kasvit kukoistivat, palmuja kasvoi. Golf-virta, joku sanoi. 

Oppaalla - joka ei saanut opastaa, koska paikallinen opas puuttui - oli kädessään kartta, josta hän totesi, että saaren voisi helposti kävellä ympäri. Niin he sitten päätyivät tekemään.

Kuorma-auto peruutti jyrkässä ylämäessä. Kuljettaja odotti kärsivällisesti heidän kipuamistaan auton ohi ja saatuaan autonsa käännettyä sanoi ikkunasta hiukan huolestuneena viitaten heidän menosuuntaansa:

- Älkää menkö tuonne! Se on pitkä lenkki, todella pitkä!

Sinne he kuitenkin suunnistivat ja kysyivät hetken kuluttua tietä perheenisältä, joka asuinkadullaan pakkasi tavaroita autoonsa. Mies osoitti heille reittiä, jota he eivät ikinä olisi tulleet keksineiksi. Talon porttikongista sisään. Miten niin?

Portin takaa alkoi kivetty käytävä, kuin suoraan Viisikon seikkailuista. He kulkivat alas- ja ylöspäin, ja putkahtivat sitten taloa reilusti ylempänä olevalle tielle. Kiviportaiden yläpäässä odotti taulu, joka antoi heille selityksen: käytävää oli käytetty sota-aikana vihollisen harhauttamiseen.

Nyt he olivat reitillä, jonka saattoi selvästi havaita kiertävän saaren reunamia pitkin. Linnoitusvallituksia ja tykistön sijoituspaikkoja tuli vastaan. Tykkien luota avautui komeita maisemia saaren rannoille ja rantavesille.

Linnoitusosan päätyttyä he tulivat nummimaiseen rinnemaisemaan. Ms Tati oli uppoutunut kuvailemaan ja ihmettelemään vastaantulevia kasveja niin, että muu ryhmä meni jo kaukana. Sitä paitsi hänen selkäänsä särki ja särkylääkkeet olivat loppuneet hänen matka-apteekistaan. 

Joka tapauksessa kasveissa tapahtui muutos tällä kohtaa. Rehevät (Ms Tatille tuntemattomat) viljelyskasvien oloiset kasvit muutuivat nummen luonnonkasveiksi, joista Ms Tati tosin tunnisti ainakin ruostekukan, jota oli joskus huonolla menestyksellä yrittänyt itse viljellä. Täällä se kasvoi kilpaa karhunvatukoiden, saniaisten ja heinien kanssa peittäen paikoitellen koko rinteen, jonka vartta polku kulki.

He näkivät myös Magellanin köllöttelevän tyytyväisenä meressä saaren edustalla heidän paluutaan odottelemassa. 

Maasto oli sellainen, että selkänsä vuoksi hitaasti liikkuva Ms Tati saattoi pitää muun seurueen etenemistä silmällä, vaikka jäikin jälkeen, joskus yksinään, joskus hetkeksi myös seurassa.

He olivat kuulleet, että saaren toisessa päässä on linna, josta löytyy myös ravintola. Linnan ilmaantuessa näköpiiriin Ms Tati henkäisi tyytyväisenä.

Ms Tatin kiivetessä jykeviä kiviportaita ylös muiden jo kadottua oviaukosta sisään, portaita reunustavalle kivipaadelle lennähti mustarastas. Se röyhisti rintaansa ja seisoi siinä ylväänä kuin ovimies. Ms Tati oli kuulevinaan sen pyytävän juomarahaa, mutta koska hän ei voinut olla varma, hän vain jatkoi matkaansa kuin ei olisi mitään kuullutkaan.

Sisääntulosalissa oli vastassa labradorinnoutaja, joka katseli kaikkia saapuneita hyväksyvästi. Se tarjoutui vartioimaan naisväen reppuja sillä välin, kun he joutuivat kiipeämään yläkerrassa olevaan naistenhuoneeseen.

Tyrmäbaari (Dungeon Bar) sijaitsi kellarikerroksessa, tietenkin. Ennen paluutaan pieneen kaupunkiin he joivat kukin jotain virvoittavaa ja haastattelivat baarimikkoa siitä kuinka varattuja linnassa toimivan hotellin huoneet olivat ja kuinka paljon etukäteen sinne pitäisi tehdä varaus. 

Ms Tatinkin mieli alkoi kehrätä kuvitelmaa rauhan täyttämästä lomaviikosta tai parista jossakin linnaan kuuluvassa, lähiympäristössä piileskelevässä mökissä, matkavarusteina pino pokkareita ja olkihattu. Päiväohjelmassa kasvikävelyjä ja kiireetöntä merelle katselua.

Kun he laskeutuivat linnan kukkulalta alas kaupunkiin, Ms Tati erosi hetkeksi muusta seurueesta etsiäkseen apteekkia. Apteekkia ei löytynyt, mutta jokin vaisto kehotti häntä kurkistamaan liikkeeseen, jonka edessä oli vanhoja kirjoja myynnissä ja ikkunoissa näkyi kaikenlaista sekatavarakaupan tyyppistä tavaraa. Hän kysäisi ovelta, ja kyllä vain, kaupasta löytyi myös käsikauppalääkkeiden hylly.

Myyjä totesi hyväntuulisesti:

- Apteekki aukeaakin vasta maanantaina.

Ms Tatin laskujen mukaan oli torstai.