Ristiin rastiin risteillen

Vaikka Ms Tati mielellään haluaakin nähdä vähän muolimoo, eivät risteilymatkat ole oikein koskaan kuuluneet hänen toiveisiinsa. Liittyisikö asia siihen, että Ruotsiin matkustamistakin on aina kutsuttu risteilyksi. Ruotsinlaivoille meno taas on ollut Ms Tatille enempikin pakollista aikoinaan opiskeluaikoina, jolloin Ruotsiin mentiin töihin, siellä raadettiin ja siinä sivussa nautittiin Tukholmassa elämisestä ja palattiin takaisin palkka pankkitilillä. 

Kun Ms Tati siis näki infon puutarhamatkasta, joka olisi myös risteily useampaan maahan, hän hiukan hämmästyi kiinnostuksensa välitöntä heräämistä. Mutta eihän siinä tietysti mitään kovin ihmeellistä ollut, sillä eihän kukaan voi vastustaa hienoja puutarhoja.

Hän laski, että risteilyohjelmaan kuului kaikkiaan kuusi puutarhakäyntiä mitä ilmeisimmin upeissa puutarhoissa. Mikä oli aika hyvin, sillä matkan kesto oli kahdeksan päivää, ja yksi päivistä kului Atlantin ylitykseen. Matka lähtisi liikkeelle Englannista ja suuntautuisi ensin Ranskan Normandiaan, jossa matka jatkuisi Seine-risteilynä Roueniin saakka. Ranskasta takaisin palattaessa pysähdyttäisiin Kanaalisaarilla Ranskan rannikon tuntumassa ja Scillyn saarilla Cornwallin rannikolla. Käytäisiin myös Dublinissa ennen paluuta Englantiin, jossa viimeinen puutarhakäynti olisi Liverpoolin lähettyvillä vielä paluupäivänä.

Tulo risteilyalus Magellanille oli melko erilainen kuin tulo Ruotsin-laivalle. Henkilökohtainen vastaanotto ja opastus omaan hyttiin tuntui mukavalta, Ms Tati oli aika hyvin selvillä suuntavaistonsa heikkoudesta.

Heti hänen päästyään hyttiinsä, oveen koputettiin ja hänen hyttistuerttinsa halusi esittäytyä henkilökohtaisesti. Minun mikä? Ms Tati ennätti ajatella ennen kuin vastasi tervehdykseen.

Hyttistuertti, nuori mies, jolla oli itäeurooppalainen etunimi, kertoi että ihan pian alkaisi pakollinen pelastautumisharjoitus ja Ms Tatin pitäisi silloin mennä kannelle 9.

Harjoitusohjeiden mukaan Ms Tati jäi hyttiinsä odottelemaan hälytystä. Sen tulo kesti pitempään kuin oli ennakolta ilmoitettu. 

Odotellessan Ms Tati ennätti hieman touhuta matkatavaroidensa kanssa ja tutustua hyttiin, joka tulisi olemaan hänen kotinsa seuraavan viikon ajan. Hän avasi komerosta löytämänsä tallelokeron ja lukitsi muutamat puhdasta tunnearvoa omaavat korunsa sinne. Hämmästyksekseen hän ei enää saanut lokeroa auki. Siinä vaiheessa hän vasta huomasi, että tallelokeron käyttöön oli myös ohjeteksti, joka löytyi lokeron päältä. Who reads manuals, hän ajatteli.

Hän istuutui vuoteelleen, havaitsi sen miellyttäväksi ja päätti istua siinä hälytykseen asti, ettei tulisi saaneeksi aikaan enempää vahinkoa heti alkuunsa. Hän kerkesi muistella mummoansa, jonka oli kuullut istuneen elämänsä ainoan Ruotsin-risteilyn, tai ylipäätään minkään risteilyn, ajan päällysvaatteissaan sänkynsä laidalla, koska pelkäsi laivan uppoavan.

Hälytysäänen alkaessa raikua, hän nappasi pelastusliivit komerosta ja suunnisti lähimmälle hissille. Siellä odotti jo laivahenkilökuntaa valmiina neuvomaan. Kovaäänisistä kuului: "Tämä on pakollinen harjoitus kaikille tänään saapuneille matkustajille. Huomatkaa - olkaa hyvä ja huomatkaa - että tämä ei ole kehotus jättää laiva."

- Voinko käyttää hissiä?

- Totta kai, madame.

- Voinko käyttää hissiä tositilanteessa?

- Ei madame, valitettavasti se ei ole turvallista.

Hissillä yhdeksänteen kerrokseen noustessaan Ms Tati mietti itseään kiipeämässä neljännestä kerroksesta yhdeksänteen hätätilanteessa. 

Oikeaan kerrokseen ja siellä olevaan kokoontumispaikkana toimivaan ravintolaan päästyään hän huomasi, että lähes kaikki muut olivat jo saapuneet, odottelematta hälytystä. He istuivat ravintolassa pelastusliiveissään kuin lapset päiväkodin eteisessä ulosmenoa odotellen, ja ne joille ei enää riittänyt istuimia seisoivat. Ms Tati alkoi irrotella pelastusliivien kiinnityssysteemeitä. Hän ei päässyt pitkällekään ennen kuin jo kaipasi ja saikin apua. 

Sen jälkeen tuli vielä muutamia ihmisiä ja keskusradio aloitti ohjeistamaan kuinka liivit puetaan päälle. Kaikki vilkaisivat liivejään hämmentyneinä.

- Kaikki hyvin. Me olemme jo tehneet tämän kohdan!

Keskusradiossa perämies neuvoi kuinka laivasta pelastaudutaan mereen, mikäli tällainen äärimmäinen hätätilanne sattuisi tulemaan. Hengittäkää syvään ja ottakaa peukalolla ja etusormella kiinni sieraimistanne, peittäkää suu kämmenellä. Pitäkää toisella kädellä kiinni pelastusliivistä kehon vastakkaisen puolen kainalonne alapuolella. Astukaa - älkää hypätkö! - laidan yli mereen. Muistakaa katsoa ensin, ettei alapuolellanne ole mitään.

Ympäriltä kuuluvista naurahduksista huolimatta Ms Tati oli tuntevinaan kuinka jääkylmä vesi hulahti seinämänä hänen päänsä ylitse. Onneksi hänelle tuli muuta ajateltavaa, koska seuraavaksi alettiin neuvoa kuinka kokoontumispaikalta siirrytään oikeaoppisesti henkilökunnan opastamina kohti pelastusaluksia. Heidät oli jo järjestetty jonoihin ja heidän oli tarkoitus poistua kohti neuvottua suuntaa pitäen kättään edessäkulkevan olkapäällä.

Pelastusharjoitus kesti runsaasti yli päivällisen pöytävarauksen alkamisajan. Koska hyttistuertti ilmaantui kuitenkin jälleen kysymään oliko kaikki hyvin, Ms Tati käytti tilaisuutta hyväkseen ja kysyi, miten hänen väärin lukitsemansa tallelokeron saisi auki. He tutkivat yhdessä lokeron ohjetta, mutta eivät viisastuneet sen enempää asiasta ja lopulta hyttistuertti soitti paikalle teknistä apua.

Avun saapuminen kesti. Kun "teknikko" viimein tuli, hänellä ei ollutkaan mukanaan sopivaa avainta, jolla ohittaa väärin lukittu numerolukko. Hän haki avaimen ja lopputuloksena oli, että Ms Tati sai tallelokeronsa auki ja myöhästyi reilusti päivälliseltä. 

Ms Tati havaitsi, että suurin osa laivan matkustajista oli jo aika varttuneessa iässä. Mikähän risteilymatkustamisessa vetoaa vanhempiin ihmisiin, hän pohdiskeli. Helppous ja mukavuus? 

Jos matkustajat olisivat olleet nuorempaa ikäluokkaa, he tuskin olisivat nielleet sitä, että nettiyhteydet laivalla olivat surkeat. Ei ainoastaan kaukana merellä ollessa vaan myös satamissa. Yhteyksistä joutui maksamaan erikseen melko kalliin hinnan, eivätkä ne silti välttämättä toimineet. Hyteissä niiden ei ollut tarkoituskaan toimia.

Laivalla oli internet-kahvila, jonka työasemilla maksullisten yhteyksien oli tarkoitus toimia, ja jossain määrin ne toimivatkin. Ms Tati yritti selvittää toimivatko yhteydet muuallakin ja pystyisikö hän käyttämään omaa läppäriään. Hän kysyi teekuppiaan korjaamaan tulevalta tarjoilijalta toimiiko laivan wifi ravintolassa.

- Ei madam, ei mitään huolta.

Ms. Tatin nettiaddiktiosta oli kuitenkin sellainen hyöty, että se, yhdessä hänen juhlapukeutumiseen kohdistuvan lievän allergiansa kanssa, esti häntä lähtemästä kapteenin vastaanotolle heidän matkatessaan Atlantilla. Hän jäi mieluummin laivan Livingstone-kirjastoon (kirjahyllytapetilla päällystetty, kodikkaita nojatuoleja tarjoava ravintolan osa) näpräämään läppäriään. Tosin vain havaitakseen, että yhteyttä ei synny.

Hänen nostaessaan katseensa yhteysongelmistaan ja ulos ikkunasta, hän havaitsi liikettä meressä laivan vierustan aallokossa. Kylläpä tuolla hyppii isoja kaloja, hän ennätti ajatella, ennen kuin tajusi katselevansa delfiiniparven ilakointia. Hetki kaikkineen kesti vain joitakin sekunteja, mutta sen riemukkuus ja yllätyksellisyys saisivat hänet varmaan aina muistamaan sen. Näytti kuin delfiinit olisivat varta vasten tulleet tervehtimään laivaa.

Tuo pieni iloinen yllätys voitti jopa Seinellä risteilyn kauniiden maaseutunäkymien, siltojen ja kaupunkien tuottaman ilon. Samoin kuin laivan keittiön jatkuvat hemmotteluyllätykset ja keittiöhenkilökunnan viimeisenä iltana tarjoaman riehaannuttavan Alaskan yllätyksen.

Nytpä Ms Tati haluaakin kysyä teiltä, hyvät lukijat: tiedättekö te mikä on Alaskan yllätys? Ms Tati ei tiennyt.