Honfleurissa Madeleine-leivoksen muistojen äärellä

Honfleurin pienen kaupungin kaunista pienvenesatamaa lähestyessään Ms Tati tunsi nenässään hunajapaahdettujen manteleiden tuoksun. Sitä oli helppo seurata, mutta hiukan vaikeampi ohittaa.

Minähän en oikeastaan pidä hunajasta, se on ihan liian makeaa, hän sanoi itselleen kävellessään mantelikojun höyryävien keitosten ja lämpöä hohkavien mantelikasojen ohi. 

Hän pysähtyi katselemaan sataman erivärisiä taloja värikkäine aurinkomarkiiseineen. Karuselli pyöri melkein tyhjänä. Pont de Normandien silta piirtyi lähes aineettomana veden yllä, toisessa päässään Le Havre.

Ms Tati suuntasi kohti Sainte Catharinen puukirkkoa, jonka piti olla ihan sataman kulmilla. 

Ilmestyessään näkyviin kirkko vaikutti koristeelliselta, vaikkei se sitä tarkemmin katsoen ollutkaan. Seiniin käytetty hiukan suomalaista paanurakentamista muistuttava tekniikka sai aluksi aikaan vaikutelman kuin pinta olisi koristeltu. Sisältä kirkon katto näytti ihan puuveneen pohjalta. Ehkä se sitä olikin.

Ulkona musisoitiin keveällä otteella ja Ms Tati huomasi olevansa oikein hyvällä tuulella. Hän päätti etsiä paikan, josta ostaa calvadosta tuliaisiksi kotiin, kun nyt kerran Calvadoksen alueella oltiin. Calvadoksen departementissa. Ms Tatin mielestä se kuulosti enemmän Venäjältä kuin Ranskalta.

Cidre Rosé Calvados Vioux oli pieni vanhassa puutalossa sijaitseva myymälä, jossa myytiin kaikenlaisia mahdollisia omenasta tehtyjä juomia. Mehuja, siidereitä, calvadosta. Myymälän edessä seisoi nuori myyjätär ja tarjosi maistiaisia. Don't touch luki maistiaispikarien ja -pullojen vieressä ja Ms Tati otti yhden calvados-pullon käteensä.

- Dont' touch!

Myyjätär katsoi Ms Tatia ankarasti. 

- Umm. Mutta haluaisin ostaa tämän.

- Don't touch!

Ms Tati laski pullon kiltisti takaisin pöytänä toimivan tammitynnyrin päälle. Hän mietti hetken, luopuako ostosaikeistaan vai jatkaako keskusteluyritystä.

- Ettekö halua ensin maistaa?

- Jaa. Hyvä ehdotus. Mitä suosittelisitte?

Myyjätär suositteli tietenkin kalleinta esilläolevaa laatua ja Ms Tati maistoi sitä.

Hän huomasi heti joutuvansa korjaamaan jostakin hämärästä nuoruudestaan peräisin olevaa käsitystään siitä kuinka pahalta calvados maistuu. Brandy maistui hienostuneen hedelmäiseltä ja pehmeältä.

Sisällä myymälässä hyllyillä komeili vielä kalliimpia calvadoslaatuja. Myyjä pakkasi Ms Tatin pullon kassiin ja kysyi:

- Haluatteko Madeleinen?

- Anteeksi mitä?

- Haluatteko Madeleinen?

- Mikä se on?

Myyjä nosti tiskin alakaapista sellofaaniin pakatun pienen kakun, näytti sitä, ja Ms Tatin nyökättyä sujautti myös sen kassiin.

- Kahvin kanssa joskus.

Ms Tati poistui myymälästä onnellisena. Madeleine-leivos! Kuuluisa Proustin Madeleine-leivos, jonka maku käynnisti ehkä kirjallisuudenhistorian tunnetuimman, tai ainakin tahdiltaan verkkaisimman, aikamatkan menneisiin tapahtumiin.

Ms Tati yritti muistella mitä Proust oli kertonut Madeleinen mausta, mutta ei saanut mitään mieleensä. En uskonut, että se on ihan näin vaatimattoman näköinen, en oikein kuvailisi tätä kuivakakkua leivokseksi, hän ajatteli.

Hän päätti säästää Madeleinen kotimaahan asti, mutta muutti sitten kuitenkin mieltään tavaroitaan pakatessaan ja päätyi nauttimaan leivoksen välipalana laivalla. Karvasmantelia, sitä se maku oli.

P.S. Ms Tati ei ollut kaikkien matkansa ruokaostosten suhteen yhtä järkevä kuin Madeleine-leivoksen. Hän osti Ranskasta myös Camembert-juustoa, jonka tuotantoseutua Normandia on. Helsinki-Vantaalle saapuessaan hän olisi voinut tunnistaa matkalaukkunsa silmät ummessa...